Vähän taustaa pohjalle: sunnuntaina pitkin päivää tiedostin alitajunnassa, että tulevalla viikolla mentäisiin syvälle piirustuksen epämukavuusalueelle – elävänmallinpiirtämiseen. Maanantain ja tiistain välisenä yönä näin painajaisia tulevasta tiistai-illan piirustussessiosta.
Kuvaan tässä rankkoja, mutta äärimmäisen opettavia tuntemuksiani tunnilta.
Me oppilaat laitoimme piirustusluokan valmiiksi mallia varten: siirsimme pöydät, viritimme maalaustelineet ja laitoimme mallillemme pöydän, lämmityslaitteet ja valaistuksen valmiiksi.
Malli astui luokkaan. Meni erilliseen tilaan riisumaan vaatteensa ja astui ylväästi luokkaan kiinalais-tyyliseen silkkiaamutakkiin ja villasukkiin pukeutuneena. Kun kaikki oli valmiina, malli riisuutui täysin alasti ja asettautui pöydälle punaisen pyyheliinan päälle meidän kaikkien tutkittavaksi – ilkosen alasti.
Pari minuuttia meni hämmentyneenä ihmetellessä, minne katseeni suuntaisin. Nopsaan ajatukset kääntyivät kuitenkin itse tekemisen ytimeen ja keskityin vain pelkkään piirtämiseen: etäisyyksien mittailuun ja oman käden ja silmän koordinaation kontrolliin eikä itse alastomuus ollut isossa roolissa tai häirinnyt – oli ainoastaan makeeta saada tarkastella ihmisen lihaksien rakennetta, luustoa. Malli oli kuin vaikkapa se pehmonalle – piirtämisen kohde, joka kylläkin oli elävä ihminen ja liikkui ja puhui.
En osannut piirtää lyijykynällä ollenkaan. Opettajan ohjeen mukaan tärkeää oli nyt aluksi opetella havainnoimaan ja piirtämään asentoja eikä tarvinnut kiinnittää huomiota liian pieniin yksityiskohtiin kuten mallin upeisiin tatuointeihin, hiuksiin, silmäripseihin jne. tai vaikka edes mittasuhteisiin. Mahdoton yhtälö: jotta pystyisi ilmaisemaan muotoja ja asentoa, niin jonkinlaiset ihmisen mittasuhteet pitäisi hallita.
Mielessäni manasin, miksei opettaja ollut millään tavalla etukäteen pohjustanut tai ohjeistanut meitä elävänmallinpiirtämiseen – ei mitenkään. Mielestäni ”opettaja heitti meidät laiturin päästä kylmään, syvään veteen – räpistelkää ja opetelkaa olemaan hukkumatta itse kukin miten selviätte”.
Kylmiltämme jouduimme selviämää. Tälle tiistaille lukujärjestykseen oli merkitty torson piirtämistä harjoitukseksi elävänmallinpiirtämiseen, mutta koska mallille sopi tulla juuri tänään, niin silloin malli tuli, sillä ihmismallien saatavuus ei aina ole taattu.
Menin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, niin, että pahaa teki. Alkuun raapustelin lyijykynällä paperille hädissäni jotain. Kuitenkin, mitä enemmän raapustelin, ja kun noin kymmenes paperi oli raapusteltu, niin aloin saavuttaa olotilan, jossa millään ei ollut enää väliä, vaan omat sisäiset piirtämistä rajoittavat kontrollit katosivat. Silloin työtkin alkoivat kuva kuvalta parantua.
Piirustukseni ovat tietenkin valovuoden päässä ammattilaisten piirtämistä, mutta huomasin, että piirtäminen kävi vähä vähältä helpommaksi, kun siitä tuli rennompaa. Joku sisäinen lukko avautui. Miksi juuri minä en pystyisi piirtämään elävää ihmistä: tiedän nyt, että jos harjoittelen tarpeeksi piirtämisen tekniikkaa ja objektin vs. kuvan hahmottamista, niin saatan saada aikaan ihan tyydyttäviä piirustuksia ehkä muutaman vuoden kuluttua. Minulla on kirkas näkemys, millainen kuvan pitäisi olla ja ehkä joskus pääsen tasolle, jolloin saavutan näkemykseni konkreettisesti.
Piirustussessio oli sekä henkisesti että fyysisesti äärimmäisen raskas ja uuvuttava. Kaikkeni antaneena piirustusilta oli yksi äärikokemuksistani pitkään aikaan, mutta henkisesti erittäin antoisa. Kun tästä ekasta elävän ihmisen piirtämiskerrasta selvisin hengissä, niin uskon, että tästä mennään vain eteenpäin. Olen tästä äärikokemuksesta todella kiitollinen ja iloinen!
Osa ryhmän oppilaista on piirtänyt aiemmin elävää mallia, ja pari kurssilaista piirsikin aivan upeita ammattilaisen tasoisia töitä. Sitten oli meitä ensikertalaisia ja siinä porukassa niitä kaikkein huonoimpia piirtäjiä, joille päällimmäiseksi jäi se kokemus.
Mallimme on burleskitaiteilija, teatterin opettaja ja teatteriohjaaja. Mallillamme on paljon työkeikkoja ympäri Suomea eli saa oikeasti toimeentulonsa taiteen tekemisestä, mikä on Suomessa aika ainutlaatuista. Malli oli mielettömän timmissä kunnossa oleva kaunis keski-ikäinen nainen. Olisinpa minäkin noin hyväkroppainen, mutta toiveilla ei saavuteta tuloksia, vaan näköjään rankoilla kuntosaliharjoituksilla.
Töitäni ei kannata sen kummemmin analysoida, sillä piirustussession anti oli enemmän henkinen kuin tekninen. Yleinen mielenkiinto varmasti heräsi nähdä kauhutyöni, joten nielen ylpeyteni ja laitan niitä näytille. Piirustuksia, jotka tein 5 minuutissa. Viiteen minuuttiin sisältyy aika, jona ensin tarkastelin mallia, asentoa ja sen päälle nopea piirustus. Kuten huomaatte, ei ollut aikaa käyttää pyyhekumia. Jos olisin lähtenyt kumituslinjalle ja kumittanut aina huonot kohdat, niin paperille ei olisi jäänyt mitään.
Hiilityötä saimme tehdä pidempään 3 x 20 minuuttia. Malli oli samassa asennossa aina 20 minuuttia, piti tauon ja taas jatkoi samassa asennossa seuraavat 20 minuuttia. Suoraan sanottuna me oppilaatkin tarvitsimme tuo tauot – oli sen verran intensiivistä työskentelyä.
Viime yönä sitten unissani vilkkuivat hirveät piirustukseni ja alastonmalli vuoronperään välähdyksinä, kuin vahoissa mustavalkofilmeissä. Tänä aamuna olin jo onneksi sinut elävämallinpiirustuksen kanssa ja olin lopullisesti päihittänyt traumani.
Tästäpä tuli pitkä kirjallinen vuodatus, mutta tämä oli pakko tuoda ulos. Olen onnellinen, että sain kokea tämän tunneskaalan, sillä tiedän, että jossain vaiheessa oma teknisen osaamattomuuteni tiedostaminen olisi armotta paljastunut itselleni ja olin syksyn ajan etukäteen pelännyt milloin tunne todella iskisi vasten kasvojani.
Nyt tiedostan teknisen osaamattomuuteni, vastaanottanut ja hyväksynyt tilanteen eikä minulla ole enää mitään estoja kokeilla uutta ja ylittää rajojani, sillä tiedän, että vain kokeilemalla, epäonnistumalla, etenkin itsensä nolaamalla (= hienosti sanoen itsensä likoon laittamalla), harjoittelemalla, tekemällä opin. Nyt riittää pokkaa tehdä mitä vaan piirustuksia. Tästä ei ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin.
Hiilityötä sain hioa pidempään eli sain tutkia mallia, piirtää ja korjata työstäni löytämäni viat rauhassa. Ensin jaoin paperilla olevan piirustusalueen kahdeksaan samankokoiseen osaan viritelläkseni ihmisen mittasuhteita. Ihmisen pää on kuulemma suunnilleen 1/8 - tai vähän pienempi - koko ihmisen mitasta. Siitä sitten mittamaan mallia ja laskemaan osia minne sijoittaa hartiat, käsivarret, alaselkä, lantio, reidet...
Välillä otin kännykkäkameralla kuvan työstäni, jolloin valokuva paljasti heti mm., että olin piirtänyt mallini liikaa etukenoon. Korjattuani jalkojen asentoa eli laittamalla painoa enemmän kantapäille, kuvasta tuli heti parempi. Etualan käsi ei ole mielestäni aivan oikein, mutta riittäköön tämä ensimmäiseksi elävänmallintyokseni. Ensi kerralla sama kaunis malli tulee meille uudestaan, jolloin piirrämme häntä toisilla piirustusvälineillä ja opetelemme varjostamaan.
Työn nimi on "Burleskitaiteilija", Paperi litoposteri, koko 72 cm x 104 cm.
(Laitan tänne lyijykynätöitäni myöhemmin, kun olen saanut ne kuvattua - ja kerättyä rohkeutta julkaista. :-))
Mielestäni työstäni näkyy kuinka uppoutunut olet ollut sen tekemiseen. Ei mikään hutaistu työ. Pitikö mallin seisoa koko ajan!!! Voi malli parkaa. Kuinkahan hyvä sinusta tuleekaan neljässä vuodessa!!!
VastaaPoistaTässä kuvassa oli tekemistä ja jäi tietenkin vähän keskeneräiseksi. Keskityin keskivartaloon ja kun jouduin huonon kuvatasapainon vuoksi siirtämään jalkoja kuvassa, niin ne jäi vähemmälle huomiolle. Malli kertoi, että ensimmäiset 15 minuuttia menee heittäen paikallaan, mutta sen jälkeen alkaa puutua. Mallilla on "työehtosopimuksen mukaan" tauko aina joka 20 minuutin välein.
VastaaPoista